13.11.2019

Perjantaina 22.11. Haddaway

Nyt polkaistaan tämän vuoden puolella vielä viimeisen kerran, sillä piakkoin päästään nauttimaan tunnetuimman 90's-kappaleen luojan ja taitajan Haddawayn showsta

Popedan keikasta on jo hetki aikaa, mutta verestetään hieman muistoja ja kerrotaan tunnelma vähintään kolmella, sillä sitä on luvassa!

Haddaway on varmasti melkein jokaisen ennen vuosituhannen vaihdetta syntyneen tuntema artisti suosituimmalla kappaleellaan What Is Love. Tuota singleä myytiinkin jo vuosi julkaisun jälkeen yli 2,6 miljoonaa kappaletta.

Ohjelmassa lisäksi myös oikealle ja alkuperäiselle naapurimaamme Roxettelle kunniaa tekevä Roxette Ultimate Tribute. Roxette Ultimate Tributen duoon kuuluvat Mari Varjovirta ja Jari Viitaniemi. Pikkulinnut ovat kertoneet tämän tämän bändin soittaessa voi tuntea olevansa taas Roxetten kultavuosina mukana keikkariemassa

Kaiken tämän lisäksi saamme tuttujen kasvojen lisäksi vielä TV:stä tuttua kasvoa Henna Peltosen & Sofia Ribun muodossa. Henna ja Sofia tullaan näkemään illan aikana muun muassa Haddawayn taustalla.

Ja mitäpä nyt viikonloppu olisi ilman perinteistä karaokea. Karaokea voit laulaa meillä pubissa 21:00–01:30 välisenä aikana!

Aukioloajat & liput

Respa & pubi avoinna 18:00–02:00
Lipunmyynti 20:00–01:00
Tapahtuma-alue avoinna 20:00-02:00

Lippuja voit ostaa ennakkoon Ravintola Metsähovista, Outokummusta hintaan 25,00 euroa.
Lippujen hinta ovella on 30,00 euroa piljetiltä.

Tästä se tulee marraskuun kovin viikonloppu mitä miesmuistiin ollut ihan lähiaikoina! Meitä ainakin jännittää!

Tervetuloa!

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan
    linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram